Viime torstaina käytiin Kiian kanssa pitkästä aikaa tokokisoissa! Viimeksi Kiia on kilpaillut tokokisoissa kaksi vuotta sitten, mutta nyt olin saanut avoimen liikkeet jotakuinkin siihen kuntoon että uskalsin sen kokeisiin ilmoittaa. Vähän paremmin olisin kyllä voinut sääntökirjaa lukea, nimittäin vasta koepaikalla sain tietää, että jäävissä liikkeissä pitää myös kävellä koiran taakse. Olin kokonaan kuvitellut että ne tehdään samalla tavalla kuin alokasluokassa! :D Niimpä pari koiraa ennen Kiian vuoroa sitten Tanjan ystävällisellä avustuksella treenattiin nopeasti liikkeestä seisomista, ja yllättävän hyvin nuo jäävät menivät vaikka tosiaan ei oltu ikinä treenattu niin, että olisin kävellyt koiran taakse... Muutenkin ihan suht hyvin meni koe, ja saatiin raavittua ykköstulokseen riittävä pistemääräkin kasaan, jolla sijoituttiin kolmanneksi! :) Alla on sitten liikekohtaiset pisteet ja vähän analysointia.

Paikallamakuu 9. Muuten meni todella hienosti, mutta noin kahden ja puolen minuutin kohdalla Kiia nousi istumaan. Kun tultiin piilosta pois, K meni äkkiä takaisin maahan. Tuomarikin sanoi mulle, että huomasinko että mun koirani huijasi mua! :D Voi kyllä...

Seuraaminen 7. Oltais ansaittu tästä joku 5. Kiia ei seurannut YHTÄÄN kunhan kulki vierellä. Aikamoista lahnailua.

Liikkeestä maahanmeno 7. Onnistui muuten ihan hyvin, mutta seuraaminen oli yhä edelleen jotain aivan järkyttävää, ja lisäksi Kiia tarvitsi kaksi maahanmeno käskyä.

Luoksetulo 5. Meni läpijuoksuksi. Koitin pysäyttää Kiian käskyllä, mutta ei toi koira reagoinut siihen mitenkään. Ei edes näyttänyt siltä että olisi harkinnutkaan pysähtymistä. Kisojen jälkeen sain palautetta että täytyy vaihtaa luoksetulossa pysäytyskäsky käsimerkkiin. Eli sitä sitten vaan treenaamaan. :)

Liikkeestä seisominen 10. WUHUU!

Noutaminen 9. Muuten todella hieno suoritus, mutta Kiia luovutti kapulan seisten. Kiva että se keksii näitä uusia juttuja kisoissa. =))) Ei ole nimittäin koskaan luovuttanut ennen seisten kapulaa. Noh, eipähän sentään pudottanut kapulaa mihinkään, vähän kyllä pureskeli mutta se taisi olla aika huomaamatonta.

Kauko-ohjaust 9. Ensimmäisessä istumaan nousussa tarvitsi kaksi käskyä, muuten oli todella hyvät kaukot! Vaihdot oli nopeat eikä liikkunut milliäkään mihinkään suuntaan.

Hyppy 8. Tarvitsi istumiseen kaksi käskyä.

Kokonaisvaikutus 10. Tuomari kysyi että kuinka vanha Kiia on ja yllättyi vähän kun sanoin että se on vasta viisi. :D Kiian harmaat partakarvat hämää monia... ;D Kuitenkin kuulemma jaksoi hienosti tehdä töitä! =)

Yhteensä saatiin siis 161p. ja I-tulos! =) Olin kyllä niin onnellinen että saatiin ykköstulos, kun meidän tavoite oli ylipäätään tulos. Täytyy muuten sanoa, että jännitin jotenkin todella vähän näissä kisoissa! Tai odotin että olisin jännittänyt paljon paljon enemmän. :D Viime agilitykisoissakin jännitin enemmän! Hassua! Mutta parempi näin päin... ;)