Keskiviikko 08.04.
Harjoiteltiin sisällä sivulletuloa. Mutta voi ei! Tuntui kuin Kiia olisi unohtanut koko sivulletulo liikkeen kokonaan... Sen jälkeen kun K rupesi "sivu" käskyn jälkeen tarjoamaan maahanmenoa, luovutin eleettömyyteni suhteen ja ohjasin sen kädellä sivulle. Niinpä olin itse todennäköisesti taas vinossa kuin Pisan torni, mutta ainakin sain Kiian tulemaan muutaman kerran oikein sivulle...

Torstai 09.04.
Aamulenkillä käveltiin urheilupuiston kentän ohitse, joka oli ihme ja kumma sulanut kaikesta lumesta, mikä taas aiheutti sen, että minulle iski hirveä treeni-into! Niinpä koirien aamulenkin jälkeen heitin Serin sisälle, otin patukan ja nameja mukaan ja menin Kiian kanssa treenaamaan. Aloitettiin sivulletulo -harjoituksilla. Autoin varmasti taas Kiiaa vartaloavullani, mutta koitin sentään muistaa palkata taakse päin. Eli kun Kiia teki oikein, niin kehuin ja heitin patukan taakseni. Kiia ei kyllä ihan hiffannut ideaa, vaan lähti aina ensin eteenpäin ja sitten sinkosi takaatani hakemaan patukkaa. Tämä johtui varmaan siitä, että patukka oli OIKEASSA KÄDESSÄNI (ja eikö vaan viime BH-treeneissä teroitettu, että VASEMPAAN KÄTEEN se patukka!!!). Taisin myös välillä palkata Kiian eteen tai (oikealle) sivulle... Täytyy varmaan joku päivä mennä yksin viskomaan sitä patukkaa, ja jättää K kotiin, että osaan sitten treeneissä palkata koirani oikein.

Sivulletulon jälkeen otin 30 sekunnin paikallamakuun, selinpäin koiraan. Kiia meni vinoon maahan (no en ole vielä edes K:n vinoutta yrittänyt korjata, joten ihmekö tuo...), mutta sen 30 sekunnin ajan pysyi tosi hienosti paikoillaan. Ei noussut istumaan, vaihtoi vaan kerran vähän asentoaan.

Paikallamakuun jälkeen treenasin luoksetuloa seisomaan-pysäytyksellä. Jätin K:n istumaan, menin itse vähän matkan päähän, kutsuin luokse, puolessa välissä matkaa sanoin "stop" ja nostin oikean käteni (jossa oli patukka) ilmaan. Kun Kiia oli selkeästi pysähtynyt, niin heitin patukan Kiian taakse. Tein tämän kaksi kertaa, kolmannen kerran piti olla pelkkä suora luoksetulo, mutta Kiia alkoihin hidastella... Niinpä otin vielä neljännen luoksetulon, eli kutsuin K:n luokse ja heitin samalla patukan taakseni. Luoksetuloon ei siis sisältynyt mitään perusasentoa. Harjoiteltiin me Kiian kanssa vielä jossain välissä istumistakin, eli sanoin vaan "istu" ja kun Kiia istui, niin repimisriehumisleikit patukan kanssa. Kiia kyllä tarjosi aika paljon maahanmenoa... Miten niin muka opettanut koiralle nopean liikkeestä maahanmeno liikkeen??

Maanantai 13.04.
Koska BH-kurssin seuraava kerta on jo huomenna, oli pakko raahautua treenaamaan! Voisin sitten "hyvällä" omalla tunnolla todeta, että ollaan me jotain tehty... Otettiin iltalenkin lomassa pienet tokoilut. Ensin pari sivulletuloa, jotka onnistuivat jotenkin. Koitin nyt itse seistä suorassa, mutta koska Kiia tuli eteen ja vinoon istumaan (siitäkin huolimatta, että namit olivat VASEMMASSA kädessä ja taskussa - no patukka oli oikeassa taskussa...), annoin sille kädellä vähän apua. Seuraavaksi otin lyhyen paikallamakuun koiraan selinpäin, ja kävelin ja juoksin myös pari kertaa Kiian ympäri. Pysyi tosi hienosti paikoillaan! Leikin myös vähän patukan kanssa ja otin siinä lomassa istumista, sitä istumista piti kyllä vähän hakea, kun toi yksi tarjoaa koko ajan maahanmenoa...

Jatkettiin sitten iltalenkkiä (metsässä), ja otin sielläkin pari sivulletuloa. Kun palattiin metsästä pyörätielle, K oli yhä vapaana ja aika kaukanakin minusta, niin eikös siitä porhalla lenkkeilijä ohitse! Mun syke nousee suurinpiirtein kahteensataan, kutsun vaan automaattisesti Kiiaa ja tsadaa - K tekee täyskäännöksen ja tulee ihan nätisti mun luokse!!! VAUDE!!! Lenkkeilijä ei tainnut koko tapausta edes huomata... Mutta oikeesti, mitä edistystä! Ennen jos Kiia on ollut vapaana ja joku vieras on pongahtanut jostain vastaan, niin toi on ollut karvat pystyssä haukkumassa. Siis oikeesti upeeta! Oon ihan sanaton tällä hetkellä...