Superbelgi

Enää ei Kiia kilpaile maxi1-luokassa! :) Käytiin 05.04. kisaamassa ATT:n pääsiäiskisoissa kolme rataa, ajatuksena oli että kasvatetaan sitten taas meidän hyllytiliä, mutta ei siinä sitten ihan niin käynytkään... ;) Kaikki kolme rataa olivat agiratoja, ja kaikilla oli vielä ihan sairaasti osallistujiakin, niin ei ollut lippu kauhean korkealla paikalle saapuessa. Kuitenkin, päivän tuloksena oli 2 x 0-rata ja palkintopallisijoitukset 2. ja 3.!! Näiden nollien ansiosta Kiia kilpailee seuraavat kisat kakkosluokassa! ;)

A-radan tuomaroi Marjo Heino, ja se olikin todella haastava! Kiia sai virheen puomin alastulokontaktilta (mur!) ja kepeiltä, kun se puikkasi toiseksi viimeisestä välistä pois. Mitään järkevää selitystä tähän ei ole, saatoin ohjata itse ihan mönkään, tai sitten Kiia oli jo kiiruhtamassa putkelle, joka oli suorassa linjassa heti keppien jälkeen. Lopputuloksena siis 10 virhepistettä ja sija 16.

B-rata oli myös Marjo Heinon käsialaa, ja samalla haastavalla linjalla jatkettiin... Rata sisälsi lisäksi saman keppi-putki-keinu kohdan, joka oli ensimmäiselläkin radalla, ja josta Kiialle oli tullut virhe. Kauaa en saanut radan reunalla jännittää kun oltiin Kiian kanssa vissiin neljäs radalle lähtijä. Tällä kertaa Kiia suoritti kepit todella hienosti! Keinulla se vähän hidasteli ja itse sähläsin jotain muurin jälkeen, kun luulin että Kiia lähtee kiertämään seuraavaa hyppyä takakautta. Muuten meni kyllä rata ihan nappiin ja tältä radalta se päivän ensimmäinen nolla sitten tulikin! Liideltiin vielä niin nopeasti, että sijoituttiin toisiksi! Eilen treeneissä sitten kuulin, että toiselta radalta oli tullut vain kaksi nollaa (joista toinen siis Kiian), ja piti käydä tämä kotona tarkistamassa... Mutta niinhän se oli! Tältä radalta ei tosiaan tullut kuin kaksi 0-rataa, eli yllättävän hyvin me siitä sitten selvittiin! :D

C-radan tuomaroi Henri Luomala, ja Iinan kanssa hihkuttiin radan reunalla kun keinu kannettiin pois radalta! Muuten rata oli kyllä aika koukeroinen (ratapiirros: http://www.henluo.kuvat.fi/kuvat/Agility%20courses%202010/ATT%204-5.2010/1lk+C-kisa.bmp) mikä aiheutti meille haasteita, Kiia kun tuppaa menemään aina sille esteelle joka on suoraan nokan edessä... Nyt taisi tyttö olla kuitenkin jo sen verran väsynyt, että korvat tomivat vähän paremmin, ja sain ohjattua sen ihan ratapiirustuksen mukaisesti maaliin! :D Tämä oli siis toinen nolla ja sijoituttiin kolmanneksi! C-radan palkintopallilla sijoilla 1-3 ei muuten muita rotuja ollutkaan kuin belgejä. ;)

Erittäin ihanaa muuten oli, että meidän tuloksia oli treenikaverit seuranneet online-tulospalvelusta. :) Kiitos vielä kaikille valtavasti onnitteluista! :)