Kylläpäs vierähti nopeasti meikäläisen viimeinen lomaviikko - ja tietysti suurimmaksi osaksi koiraharrastuksen merkeissä! ;)

Tiistaina oli agitreenien aika. Ja muahhahhahhaa, Kiiapa ei karannut kertaakaan! Hyvä se tässä tosin on runoilla, kun olin itse ihan yltiövarovainen ettei sille tulisi edes tilaisuuksia lähteä mihinkään huitelemaan. Me tahkottiin Kiian kanssa oikein urakalla keinua, koska se on K:lle aika vaikea este. Hyvät treenit saatiin!

Keskiviikkona käytiin sitten mätsäröimässä ja mölliagilitaamassa Särkisalossa. Aamulla aloitettiin mölliagilitylla, jossa Tumppi oli suunnitellut meille niin kinkkisen radan, ettei siitä selvitty :D No ei kyllä ollut yllätys. Kuitenkin sen verran vähän saatiin sitten loppujen lopuksi virheitä, että sijoituttiin toisiksi!

Otettiin osaa myös keppikisaan, jossa tarkoituksena oli pujotella kepit mahdollisimman nopeasti. Kiian nopeinta aikaa en tiedä, osallistuttiin aika monta kertaa, koska meillä ei näköjään onnistunut nuo kepit ihan niin hyvin kuin pitäisi. Anette onneksi hienosti koutsasi meitä! :) Saatiin lopulta menemään puhtaasti keppirata (hyppy-kepit-putki-kepit-hyppy), nopeaa aikaa ei tullut koska Kiia oli jo sen verran väsynyt, mutta puhtaasti meni niin se riittää!

Koska olen jo tälläinen ikäloppu vanhus niin oli pakko osallistua Senior Handler-kisaan :D Kiia jaksoi ihme ja kumma kuumasta kelistä huolimatta esiintyä todella upeasti, ja minäkin suoritin juoksutukset ja T-liikkeet ilmeisesti aika malliikkaasti, koska me voitettiin! Vautsivau!

Tässä vaiheessa kello oli jo varmaan yli kolmen, ja oltiin oltu paikalla jo yli 5 tuntia... Vähän alkoi ohjaajan patterit tässä vaiheessa loppumaan, mutta jäätiin kuitenkin vielä match show:hun, ja se kannatti! Saatiin ensin punainen nauha, ja sen jälkeen sijoituttiin vielä punaisten nauhojen saaneiden joukosta toisiksi! Ihan mahtava päivä siis!

1248010608_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Iina muuten kuvasi meidän mölliagilityradan, ja sen voi käydä katsomassa meidän gallerian videot-osiosta. Kiitos Iinalle kuvaamisesta!

Torstaina olisi ollut pitkästä aikaa kunnon vapaapäivä, mutta arvatkaapa vaan kuka tosiaan hallitsee sen laakereilla lepäämisen jalon taidon? En ainakaan minä, joten niinpä pakattiin kimpsut ja kampsut ja käytiin vähän seikkailemassa mökillä. Hauskaa kyllä oli, niin koirilla kuin ihmisilläkin! Harmi vaan että vain koirat pääsivät uimaan, koska joku oli käynyt kiskomassa meidän laiturin rannelle, eikä ollut sitä takaisin sitten viitsinyt laittaa... Leväkasvikammoinen omistaja ei tietenkään uskaltautunut kahlaamalla menemään uimaan. ;) Alla pari kuvaa mökkireissusta, ja lisää löytyy pian galleriasta.

1248011093_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1248011109_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eilisen päivän vietin sitten itse asuntomessuilla Valkeakoskella, ja oli kyllä todella kiva ja idearikas päivä! Kuvia messuilta on myös tulossa jossain vaiheessa meidän galleriaan.

Tänään sitten kävin Kiian kanssa tokoilemassa, ja sain jopa kuvaajan mukaan ;) Tokoilut meni ihan hyvin, otin K:n kanssa seuraamista, noutoa ja kaukokäskyjä, ja hienosti sujui (paitsi se nouto...)! Kuvia tulee myöhemmin galleriaan myös!

Ensi viikko onkin meillä sitten vähän hiljaisempi, koska joudun palaamaan takaisin työelämään... Ja ihanasti on kuutena päivänä töitä ja paljon iltavuoroa, että jippijajee! :P Lomailu on kyllä paljon ihanampaa.