Tänään käytiin Kiian kanssa Liedossa KoiraKondiksen järjestämässä agilityvalmennuksessa, jossa kouluttajana toimi Jaakko Suoknuutti. Mulla meinasi iskeä paniikki päälle heti perille päästyä, kun tajusin että olin unohtanu Kiialle remmin kotiin (ei kukaan oikeasti  voi unohtaa remmiä kotiin), eikä meillä ollut edes kevythäkkiä mukana. Onneksi sain sieltä lainaksi hihnan, muuten olisi tullut hieman vaikeuksia, kun Kiialla tuo paikallaolo on vähän niin ja näin... 

Aluksi tutustuttiin rataan, jonka Jaakko oli meille suunnitellut. Täytyy kyllä sanoa, että mulla ei ollut ensimmäisellä tutustumiskierroksella hajuakaan miten teen minkäkin kohdan, niin monimutkaiselta se rata vaikutti. Onneksi käytiin sitä alkua ensin yhdessä vähän läpi ja käytiin erilaisia ohjaustapavaihtoehtoja läpi, sain niistä jo tosi paljon irti ja muutin ohjaussuunnitelmaani aika lailla.

Noo, mites siellä radalla sitten meni. Ihan ensiksi sain vaihtaa namipalkan leluun, jotta Kiia irtoaisi paremmin ja muutenkin alkaisi suorittaa esteitä, eikä aina vain ryntäisi hakemaan multa sitä namia (ja mähän olen niin lepsu että aina tietysti myös annan). Lelupalkka toimikin meillä tosi hyvin! Harjoiteltiin myös välistävetoja, opin ihan uuden suoritustavan niissä. Itse olisin keikkaloinut omalaatuisesti koiran edessä ja sivulla ja takana, mutta Jaakon neuvojen ansiosta en onneksi ehtinyt tehdä niin ja tää tyyli sopikin paljon paremmin, koska Kiia oli kokoajan hallinnassa mulla. Seuraavaksi harjoiteltiin vähän sylikäännöstä, jotta saisin Kiian käännettyä hypylle ja siitä lähetettyä putkeen. Tässä kohtaa sain ottaa hetkeksi namit avuksi :) Sylikäännöstä oltiin tehty ennenkin ilman estettä, mutta nyt se tuli ensimmäisen kerran radalla. Ja ihan hyvinhän se omasta mielestäni sujui, sitten lopuksi... Aluksi mulla oli joku ihmeellinen stoppausvaihe ja jäin jammailemaan hypyn taakse ennen kuin lähdin liikkeelle, mutta Jaakko sai senkin kitkettyä musta pois.

Seuraavaksi taas uusi juttu, pakkovalssaus. Tässä liikkeessä se alku meni aina ihan hyvin, mutta unohdin aina sen valssauksen sieltä lopusta. Onnistui sekin sitten lopulta, kun Kiia näytti jo niin nyrpeetä naamaa että kohta se lähtee lätkimään. No ei sentään, paikallaoleminen ja istuminen sitä alkaa aina kyllästyttää kun tehdään rataa vähän pidempään, mutta kyllä se radalla tykkää silti mennä. Pakkovalssauksen jälkeen ehdittiin vielä opetella twisti, joka sekin oli ihan uusi juttu. Sanoin että se kuulostaa helpolta mutta käytännössä juttu voikin olla vähän toinen... ja niin olikin. Mun pitää saada liikkeeseen vaan lisää terävyyttä ja terävempi käskykin (niin kuin lähes jokaisessa jutussa mun käskyn pitää olla terävempi).

Oli kyllä tosi hyvä koulutus, opittiin paljon uutta! :) Huomenna mennään oppimaan vähän lisää tai kertaamaan näitä juttuja mitä jo eilen opittiin. Jospa se omistaja muistaisi huomenna ottaa sen remminkin mukaan... ;)