Kirjoitanpas tämän nyt aika lailla myöhässä, mutta kirjoitan nyt kuitenkin. Viime viikolla kävin siis kerran tekemässä Kiialle esineruudun. Tällä kertaa maastoon, joka oli tasaista, mutta jossa kasvoi paljon kanervaa ja muita matalia pensaita, sekä oli pari kaatunutta puuta. Alue oli myös siltä kantilta hyvä, että ihan sen vieressä oli matala kallio, josta lähetin Kiian ruutuun ja sieltä pystyin hyvin seuraamaan K:n työskentelyä.

Esineinä oli pieni narulelu (jonka muuten tein Kennelliiton suurleirillä 2007, ihme että se on vielä ehjä!) ja lippalakki. Lippalakin piilotin kaatuneen puunrungon taakse (aika helppo paikka omasta mielestäni) ja lelun sitten taas kanervikon joukkoon. Sitten vain Kiia paikalle ja ruutuun lähetys. Toisin kuin olin ajatellut, niin K löysi melkein heti (muutaman yli ruudun menneen energiastrarttikierroksen jälkeen) sen kanervikkoon piilottamani lelun. Palautus oli ok, vaikka eihän K osaa vielä palauttaa, mutta lelu tuli sentään mun luokse ennen kuin tippui maahan. Palkkasin Kiian ja lähetin sen etsimään toista esinettä. Ja Kiia etsi...

ja etsi...

ja etsi...

kunnes viimein löysi sen! Mutta riemu oli lyhytaikainen, Kiia kantoi lippistä suussaan n. 2 metriä mua kohti, jonka jälkeen tiputti sen kaasutti sitten mun luokse. Lähetin sen uudestaan ruutuun hakemaan sitä lippistä, mutta sen sijaan että K olisi tajunnut jutun jujun, se ei todellakaan tajunnut. Kiia vain juoksi kuin päätön kana ympäri sitä ruutua, ja välillä se kävi ihan melkein lippiksen luona, muttei koskaan niin lähellä, että olisi äkännyt sen. Välillä tuli kyllä tunne, että Kiiakaan ei taida tietää mitä tekee, kunhan vain juoksee ympäriinsä... Tai että käyttääkö se nenää vai silmiä vai ei kumpiakaan? Loppujen lopuksi K kuitenkin löysi lippiksen (liikuin itse kyllä ruudun toiselle sivulle), mutta lippiksen luovutus ei oikein onnistunut. K otti sen suuhun, liikkui puoli metriä, pudotti lippiksen ja tuli mun luokse, josta taas lähetin sen hakemaan sitä lippistä. Kyllähän se sen lopulta mun jalkojen juureen toi, ja palkkasin siitä, ja sitten leikittiin oikein kunnolla sen lippiksen kanssa.

Mitä tästä opimme? Tästä lähtien pitää ruveta käyttämään esineinä just jotain sellaisia tavaroita, mitä Kiia ei ole tottunut kanniskelemaan suussaan. Ei siis mitään leluja tai sukkia tai hanskoja. Tällä viikolla olis tarkoitus parit esineruututreenit käydä vielä tekemässä, jos tuon karvakorvan korvat vain toimisivat... Kiialla on ilmeisesti alkamassa juoksut tai sitten siitä on muuttunut todellinen jääräpää.