Eilen käytiin Kiian kanssa taas agitreeneissä - ja keli oli mitä ihanin! Vettä tuli taivaalta ja välillä tuulikin ihan mukavasti. Mulla oli kyllä kerrankin lähes säänmukainen varustus, mutta ei kyllä sekään pelastanut kun kentällä vietti sen reilut kaksi tuntia.

Meillä oli aika simppeli rata, ensin harjoiteltiin irtoamisia ja samalla tuli treenattua kontaktejakin kunnolla. Saatiin ensin aika hyvät vinkit noihin kontakteihin, K:lla kun ne on aina (välillä) ongelmana. Eli mä olen aina palkannut sen niin, että kumarrun sinne puomin päähän, mutta se ei ole oikein tuottanut tulosta, kun Kiia on silti hypännyt sieltä alas. Nyt Pete kehotti kumminkin, että älä kumarru vaan pidä se kroppa ihan suorana, ja näytä vaikka kädellä vielä stoppia. Ja hei, sehän tehosi! Kiia pysähtyi siellä kontaktin päässä! Jes! Irtoamisissa Kiialla ei ole kauheaa ongelmaa, ihan mitä tahansa matkaa se ei vielä irtoa, mutta aika reippaasti kuitenkin.

Seuraavaksi sitten muutettiin vähän rataa (omasta näkökulmastani) haastavemmaksi. Nyt harjoiteltiin valssauksia ja myöskin vielä irtoamisia. Kiian kanssa tuli ensimmäinen ongelma heti radan alussa, kun oli hyppy ja kaarto putkeen (hypyn edessä viistosti oikealla oli toinen hyppy, johon mentiin putken jälkeen), mutta K tahtoikin jatkaa aina sinne hypylle. Kiia menee sinne minne nenä näyttää. :) Tahkottiin aika kauan sitä, ja sain harjoitella vasemmalla kädellä ohjaamista/vetämistä sinne putkelle, ja kyllähän se toimi! Valssit meni muuten ok, tosin pitää vaan muistaa se oman kroppa myös, eikä luottaa pelkästään niihin sanallisiin käskyihin. Kiialla kun tuli muutama esteen ohitus, kun kroppa näytti toista suuntaa ja käsky oli jotain ihan muuta. Mutta muuten ihan ok, kunhan mä vaan pysyn ton neidin vauhdissa mukana.

Kiia muuten teki uuden "ennätyksen" ja karkasi vain kerran treenien alussa! Ehkä se alkaa pikku hiljaa oppia, että ei sinne uimaan pääse ihan sen oman tahdon mukaan.. No, katsotaan.

Treenien jälkeen oltiin kyllä niin märkiä ja kuraisia, että huhhuh! Mussa ei ollut ainuttakaan kuivaa paikkaa, ja Kiiakin kuljetti varmaan kymmenen kiloa hiekkaa sisälle. Mutta taisi olla vaan hyvää harjoitusta, nimittäin huomiseksi on luvattu sadetta ja meillä sattuu olemaan huomenna agikisat Tampereella... Toivotaan että sujuisi kerrankin hyvin, vaikka sattumoisin kisapaikkakin sattuu olemaan jonkun järven vierellä... ;D