sanoi Puh katsoessaan Ristoa ja Nasua "...paitsi ystäviä.." Ystävyys on sitä kun laittaa silmänsä kiinni ja ajattelee ystäväänsä. Silloin poskilihakset alkavat vetäytyä korvia kohti niin, että kaikki rypytkin siliävät.

Blogi on taas nukkunut Prinsessa Ruususen unta, mutta meille on tapahtunut taas lyhyessa ajassa niin paljon, ettei ole oikeasti ollut kauheasti aikaa päivitellä tätä. Mutta nyt on luvassa pientä kertausta viime viikon tapahtumista...

Lauantaina 04.09. järjestettiin Märynymmella Märypäivät, joihin seuraamme Koirakerho Tassuja oli pyydetty järjestämään pari pientä agilitynäytöstä. Kiiun kanssa jouduttiin tietysti mukaan, mikä ei haitannut yhtään koska päivä oli mitä ihanin ihanien ystävien, koirien ja agilityn parissa! Pidimme kaksi näytöstä jotka sujuivat meidän osaltamme ihan ookoosti. Toisen näytöksen jälkeen katsojilla oli mahdollisuus koittaa mennä agilitya koiriemme kanssa, ja pari rohkeaa uskaltautuikin kokeilemaan Kiiun kanssa. Kiia meni kyllä tosi hienosti ihan täysin tuntemattomienkin ihmisten kanssa radalla, kyllä sai mamma olla tytöstä ylpeä! :-)

Samainen lauantai oli myös ihanan Remu-pojan 5kk-päivä, ja vietettiin sitten niitä "synttäreitä" metsälenkin muodossa. Kyllä oli koirilla taas niin hauskaa kun saivat kirmata pitkin metsää! Alla on vähän riehumiskuvia koirien touhuista, kiitokset Minnalle & Samille kuvista!


Koko jengi kasassa. Kuva © Sami Oksanen


Molskis! Kuva
© Sami Oksanen


Näin sitä mennään taas! Kuva
© Sami Oksanen


Kentällä otettu yhteispose meidän poppoosta :) Arvatkaa kuka on Kiia... Kuva
© Sami Oksanen


Ja lopuksi ihana 5kk-sankari Remu
Kuva © Sami Oksanen

Sunnuntaina 05.09. sainkin sitten herätä vähän liian aikaisin siihen nähden, että edellisiltana nukkumaanmeno oli valunut harvinaisen myöhäiseen... Mutta hyvillä mielin kuitenkin ulos ja Turun satamaan, jossa minua odotti söpöläinen belginpörriäinen ♥ :) Ihana Ina toi oman koiransa mukana meidänkin uuden perheenjäsenen, eli pienen gronttutyttösen Ahvenanmaalta, kiitos vielä suuresti! Uusi perheenjäsen on siis nimeltään Je M'Appelle Tirana eli tutummin TIdy/Tiitu/Tipitii. ;) Tidy on sijoituksessa Sirulta (kennel Turkkiruhtinaan).

Näin muutama päivä myöhemmin voin kyllä sanoa, että on kyllä harvinaisen reipas tyttö! Aina kun ollaan hereillä ollaan pahanteossa, milloin on kenkä suussa tai milloin yritetään syödä joku matto... Mutta hyvin rohkea tuo pikkuinen on, hän uskaltaa jo vähän Kiiakin komentaa. ;D Kiia ei kyllä kauheasti ole lämmennyt pienelle terroristin alulle, päinvastoin, K esittää ettei näe koko otusta. Ensimmäisinä päivinä K oli myös hyvin mustis pikkupalleron leluista, hän kun ei ole tottunut jakamaan yhtään mitään, niin oli luonnollisestikin maailmanloppu että nyt HÄNEN leluillaan voi leikkiä joku toinenkin. ;)

Sunnuntai-illalla ajeltiin vielä takaisin Turkuun mätsäriin esittelemään Tidyä maailmalle. Hän oli kyllä harvinaisen reipas pentu mätsärissäkin! Ja Siru sai otettua koko karvapoppoosta ihan loistavan kuvankin, jossa Tidynkin naama on ylhäällä maasta!


Tidy, Remu, Jimppu, Nero, Mendez, Xena (& Zorro joka ei mahtunut kuvaan) Kuva © Siru Heinonen


Ihana Tidy
Kuva © Siru Heinonen

Tiistaina 07.09. Tidy pääsi sitten Kiian mukaan omiin agsatreeneihimme. Hienosti hän otti siellä väliaikatorkkuja vaikka Kiia räksytti vieressä... Kiian treeneistä täytyy sanoa, että tytsy meni rataa kyllä tosi hyvin! Meillä oli radoilla paljon välistävetoja ja takaakiertoja, ja molemmat onnistuivat todella hyvin! Kiiun ohjaaja kyllä huomasi omaavansa aika surkean kunnon... Mutta ei siitä sen enempää. 8-)

Treenien jälkeen ajeltiin EHYTille seuraamaan Remu & Jimppu penneleiden pentuagilitya. Oli kyllä tosi kiva vähän seurata viiskuisten pentujen agilitytouhuja. Tidykin olisi jo halunnut mennä kovasti kokeilemaan agilitya...


Kuva © Siru Heinonen

...valitettavasti Tidy joutuu kyllä vähän vielä kasvamaan, ennen kuin aloitetaan agilityn treenaus. :) Tidyn nimen lisäksi ei olla kyllä vielä treenattu yhtään mitään muuta, paitsi yksinoloa ja autossa matkustamista. Kumpikaan ei vielä suju kauhean hyvin ilman kauhiaa huutamista. :D

Torstaina 09.09. oli sitten Niina-Liina Linnan toinen agilivalmennus, johon osallistuttiin Kiian kanssa. Tällä kertaa rata oli meille vähän suotuisampi, ja onnistuttiin jopa suorittamaan se melkein loppuun asti! Sain taas kauhiasti kritiikkiä siitä että saatan Kiiaa kauhean pitkään esteille ja lisäksi en ennakoi yhtään sitä seuravaa estettä. Näitä treenattiin sitten hirmuisesti. Mitä pidemmälle radalla edettiin sen paremmin meillä alkoi sujumaan, ohjaajakin selvästi tajusi että siitä että kertoo koiralle mikä on seuraava este on todellakin paljon hyötyä. Kaikki ylimääräiset pyörähdykset putken suilla jäi mm. pois ja hypyillä tuli oikeaan suuntaan suuntautuvat tiukat linjat jne.

Keppien kanssa K:lla oli vähän ongelmia, hän olisi jostain syystä tahtonut mennä koko ajan väärästä välistä sisään. Muuten kepit oli kyllä ihan vauhdikkaat, ja parilla pallolla tehdyllä harjoituksella saatin K jopa menemään pari kertaa oikeasta välistä sisälle! Harjoiteltiin myös tiukkaa kurvia puomille ilman että K hyppäisi kontaktin yli ja se sujui hienosti heti kun ohjaaja teki niin kuin käskettiin. 8-) Kyllä Kiia osaa, olispa vaan vähän taitavempi ohjaaja... Mutta tänään jatketaan harjoituksia Aneten treeneissä. ;)

Koiramaista toimintaa ei viikonlopultakaan puutu, nimittäin lauantaina käydään taas paimennuskisoja katselemassa ja sunnuntaina yritetään taas vaihteeksi nostaa Kiia kolmosluokkaan... :D Kivaa! ♥