Sunnuntaina käytiin taas kisaamassa Kiian kanssa Liedossa TSAU:n kisoissa. Tuomarina toimi Henri Luomala joka oli suunnitellut meille pari kivaa rataa. Eka rata oli aika simppeli, mutta pahhahhaa, saatiin kuitenkin hylly. Kiia suhahti A:n jälkeen putkeen vaikka olisi pitänyt mennä hypylle. Videolta sitten nähtiin että mä olin jäänyt sen A:n jälkeen vaan paikoilleni pyörimään enkä ohjannut Kiiaa mitenkään, joten tietysti toi putkihullu koira äkkäsi putken ja suhahti sinne (Kiialla kun on valtava tarve vaan mennä eteenpäin, se ei jää paikoilleen ihmettelemään).

Ja se toinen rata sitten... VOI NORSU! Rata oli aika haastava kun parissakin kohtaa Kiialle tarjoutui tilaisuus jatkaa matkaa vaan putkeen... Mutta ei, nyt toi koira oli ihan kuulolla ja meni tosi upeasti, alitettiin ihanneaikakin tosi roimasti -10,63 sek! Mutta taas se ohjaaja sähläsi omiaan, ja Kiia hyppäsi A:n alasmeno kontaktin. Jos olisin jäänyt siihen sekunniksikin pidemmäksi aikaa, niin Kiia olisi siihen koskenut. Nolla oli kyllä NIIIIN lähellä! No, ei auta itku markkinoilla, seuraaviin kisoihin sitten vaan... Tuija & Numbe selvittivät saman radan todella upeasti ja puhtaasti, eli heille hieno nolla!! Onnea!! :)

Eilen käytiin sitten testaamassa Tassujen uutta "hallia", jossa me treenaillaan tämä talvi. Edellisvuosien maneesia kun ei saatu tänä vuonna käyttöön, niin saatiin sitten vuokrattua Kuusjoelta kasvihuone talviharjoittelupaikaksi. Muuten todella hyvä, pohja on tosi hyvä ja valaistus, mutta vähän pienihän se on. Mutta sillä mennään! Saatiin tosi hyvät treenit aikaiseksi, aiheena oli että koira menee siihen päähän putkea missä ohjaaja on. Harjoiteltiin myös heittoja ja takaaleikkauksia, ja meillä meni Kiian kanssa tosi hyvin! Treenattiin Kiian kanssa myös kunnolla sitä A:n alastulokontaktia ja keinua. Keinu muuten sujui TODELLA hyvin! Ei toi arastellut sitä enää paljon yhtään! Viime kisoissakin K suoritti keinun todella reippaasti ja mallikkaasti! Jesjes! Nyt pitää vaan olla tarkkana, ettei se pääse tekemään mitä lentokeinuja jatkossa, jos vaikka toi Kiian rohkeus keinun suorittamiseen säilyisi. :)

Ensi viikonloppuna kisataan taas, koittakaahan kestää näitä meidän agilitypainotteisia kuulumisiamme... ;)