Kakkosluokkaan siirtymisessä on ainakin yksi hyvä puoli, mikä tulee heti mieleen; enää ei tarvitse herätä ollenkaan niin aikaisin että ehtisi ensimmäiselle radalla! Viime lauantaina oli Kiian ensimmäiset kisat kakkosluokassa, ja Piian kanssa lähdettiin vasta yhden aikaan Lohjaa kohti. Lohjalla meitä odotti vallan mainio sää, tuuli niin paljon että esteetkin kaatuilivat ja ennen toista rataa alkoi vielä sataakin (ihan kuin ei oltaisi oltu tarpeeksi jäässä jo muutenkin).


Kuva © Seija Vahtera

Ensimmäinen rata oli hyppyrata, joka sisälsi yhden mukavan vaikean hyppykoukeron noin puolessa välissä rataa. Sitä ennen tultiin kahden hypyn kautta suoralle putkelle, josta matka jatkuikin takaisinpäin. Rataantutustumisessa olin kyllä (kai) suunnitellut ennen putkelle menoa valssauksen, mutta radalla teinkin sitten takaaleikkauksen (tästä sain kuulla radan jälkeen aika paljon...) minkä takia kun Kiia tuli putkesta pois, se jäi hetkeksi putken suulle ihmettelemään missä mä olen. Ei siinä muuta mutta aikaa siihen vähän tuhraantui. Hyppykoukerosta selvittiin ihme ja kumma kyllä aika hyvin! Ja arvatkaapas mitä?! Me tehtiin NOLLARATA!!! Sijoituttiin viidensiksi ja saatiin myös LUVA! Siistiä!

Toinen rata oli sitten agilityrata, joka oli eri tuomarin käsialaa mutta jatkoi kuitenkin samaa linjaa kuin edellinenkin rata, olemalla sopivan haastava. Radan loppupäässä oli yhdistelmä keinu, rengas, hyppy, hyppy, putki (ja putki oli U-muotoisesti, eli koiralla oli hyvä tilaisuus singahtaa vääräänkin päähän). Kiia ei suorita keinua kauhean reippaasti ja itsenäisesti, eli jäin siihen aika paljon kiinni, minkä takia jäin sitten renkaalla niin paljon jälkeen, ettei oikein ollut mitään mahdollisuuksia ehtiä ohjaamaan Kiia putken oikeaan päähän. Huusin sille vain "putkeen", ja tietysti Kiia valitsi sen väärän pään... Tämä on meillä aika perinteistä, tämä putken väärään päähän syöksyminen.

Tassulaisia oli muitakin paikalla, onnittelut kaikille hyvistä/vähemmän hyvistä tuloksista! :) Piia & Kaapo tekivät pari 5 virhepisteen rataa, harmittavan lähellä oli kyllä nollat heillä! Tuija & Numbe tekivät pari hyllyä, ja Iinallakin oli Veetin kanssa toisella radalla nolla tosi lähellä, harmiksi vain yksi rima tippui! Iso kiitos Piialle vielä kyydistä ja kaikille paikalla olleille kiitokset seurasta! :)

PS. Enää kaksi nollaa kolmosluokkaan... ;)
PPS. Lisää upeita kuvia Lohjan kisoista löytyy Seijan galleriasta täältä.